Velodromilla järjestettiin seuraparlamentti 11.8.2019
27.8.2019 12:43 Uutiset / Liiton etusivu

Seuraparlamentti järjestettiin Velodromilla

Seuraparlamentissa oli edustajia eri hockeyseuroista. Tärkeimmiksi aiheiksi nousi junioritoiminnan kehittäminen, tuleva indoorkausi ja tulevan kesän toiminta. Toimintaa on tarkoitus muuttaa enenmmän tapahtumiksi, joissa pelien ohella on paljon muuta toimintaa. Liitto on tehnyt kyselyn, jossa kysytään jäsenien kehittämisehdotuksia lajin kehittämiskeksi.

Seuraparlamentti järjestettiin Velodromilla

Seuraparlamentissa oli edustajia eri hockeyseuroista. Liiton puheenjohtaja Mika Rihtilä avasi parlamentin käymällä läpi nykyisen strategian 2017-2021 pääkohdat. Todettiin, että ollaan puolivälissä strategiajaksoa ja tilanne pääkohdissa olevan seuraava:

KASVU: hiipunut, tarvitaan aktiivisia uusia toimia sekä pelaajien että kaikkien muiden toimijoiden (erityisesti erotuomareiden) määrän kasvattamiseksi sekä uusia seuroja lajiin mukaan.

LAATU: todettiin edetyn hyvin valmennuksen kehittämisessä sekä maajoukkuetoiminnoissa. Kotimaan aikuisten SM-sarjoissa laadullisesti tällä hetkellä paljon parannettavaa. Valmennuskoulutusta jatketaan ja lisätään, mm. tapahtumien yhteydessä

TUNNETTUUS & NÄKYVYYS: tässä edetty varsinkin vuoden 2019 aikana rajusti. Alkuvuodesta päätetty uusi viestinnän malli ja organisaatio lähtenyt hyvin liikkeelle. EM-turnaus Helsingissä erityinen panostus ja vahva näkyvyys

Tuleva indoorkausi

Seuraavaksi keskusteltiin tulevan kauden indoor-kalenterista. Todettiin, että naisten ja miesten SM-sarjat olisi hyvä pelatai marras-helmikuussa niin, että finaalit pelataan ennen seurajoukkueiden eurocupeja. Muut sarjat voidaan pelata vanhan mallin mukaan marraskuun lopulta/joulukuun alusta maaliskuun alkuun. Järjestetään mahdollisuuksien mukaan turnauksia/tapahtumia missä useita sarjoja / sosiaalista toimintaa

Tulevan kesäkauden toimintakalenteri

Keskusteltiin myös vuoden 2020 toimintakalenterista ja todettiin, että naisten ja miesten SM-sarjoja olisi hyvä supistaa niin, että pelataan vain muutama turnaus (alustavasti 4) kesässä, lähtökohtaisesti Velodromilla joka ns. oikea kenttä. Todettiin myös, että finaalit olisi paras pelata yhtenä otteluna kerrasta poikki - menetelmällä. Muilta osin lisätään tapahtumatyyppistä toimintaa, jossa pelataan modifioituja muotoja (Hockey5, Hockey6, Hockey7 jne) sekajoukkuein ja myös juniorit mukana. Tapahtumiin yhdistetään sosiaalinen toiminta. Tavoitteena, että jokaisella paikkakunnalla, jossa hockeytä pelataan, järjestetään kesän aikana yksi pitkä tapahtumapäivä. Tapahtumissa pelaavista joukkueista otetaan myös erotuomareita kuten tällä hetkellä indoorin divarissa. Näin saadaan myös erotuomaritoimintaa laajennettua. Mahdollisuuksien mukaan tapahtumissa myös valmennuskoulutusta tarjilla jatkossa.

Junioritoiminnan kehittäminen

Yksi suurimmista aiheista oli junioritoiminnan kehittäminen. Keskusteltiin siitä, että laji on vaikea ja siksi kynnystä pitää madaltaa. Todettiin, että ei pidä viedä kouluihin/kerhoihin ja esittelyihin heti "oikeaa hockeyta" vaan modifioituja muotoja, joilla helpompi aloittaa/kokeilla. Esim. isompi, pehmeä pallo ja ei aloiteta niin tarkkaan sääntöjen noudattamisesta vaan hauskasta liikunnasta ja sen osana välineen hallinnasta. Myöhemmässä vaiheessa oikeat hockeypallot kehiin jne.

Koulujen kanssa tehtävä yhteistyö

Koulun kanssa tehtävästä yhteistyöstä todettiin, että yksittäiset esittely-tilaisuudet harvoin poikivat uusia harrastajia, mutta ovat tärkeitä lajin yleisen tietouden ja tunnettuuden lisäämiseksi. Koulutoiminnan pitää olla pitkäjänteistä ja ns. koko lukuvuoden kattavaa. Ideana koulun kerho/koulun joukkueen treenit kerran viikossa, mieluiten klo 15/16 eli heti koulupäivän jälkeen. Näihin aktivoidaan seuroista useita vetäjiä esim. kiertävällä vuorottelulla, jotta taakka ei kaadu muutaman harteille. Esim vanhemmille junioripelaajille voisi maksaa pientä korvausta kerhon vetämisestä. Yksi aikuinen pitää kuitenkin olla mukana. Kouluvuoden toiminta päättyisi keväisin koulujen välisiin turnaukseen tms tapahtumaan johon olisi talven mittaan selkeä polku.

Seuroja kehoitetaan osallistumaan tulossa olevaan koulujen harrasteviikkoon 26.8.-1.9.2019. Tapahtuman sivuilta löydät tapahtumaan ilmoittautuneet koulut ja päivät, jolloin heille voi varata esittelyn omasta lajistaan. Seurat voivat olla suoraan ilmoittautuneisiin kouluihin yhteydessä ja käydä esittelemässä maahockeytä. Lisätietoa tapahtumasta löydät täältä.

#seurasydän-kampanja alkaa 1.9.2019

1.9.2019 starttaa olympiakomitean #seurasydän kampanja. Seurasydän on rakkautta omaa seuraa kohtaan. Se kertoo siitä, mitä kaikkea hyvää seuran ihmiset ympärilleen luovat. Seurat eivät toimisi ilman ihmisiä, jotka ovat mukana täydellä sydämellään. Ilman seuroja ei olisi lajiliittoa. Kampanjaan toivotaan kaikkien seurojen osallistuvan ja somettamaan aiheesta omilla kanavillaan. Laittaakaa postauksiin instagram/twitter @finfielhockey ja facebook @suomen hockeyliitto, niin julkaisemme postauksia myös liiton somekanavilla. Lisätietoa ja materiaalia kampanjasta seuroille löytyy Olympiakomitean sivuilta.

Syyskuussa järjestetään maailman ensimmäinen seurapaitapäivä!

Haastamme kaikki laittamaan ti 24.9. oman seuransa paidan kouluun, töihin tms. ja somettamaan siitä tunnisteilla #seurasydän #seurapaitapäivä ja #seurannimi

Maajoukkuetoiminta

Tarkoitus on tulevaisuudessa lähteä rakentamaan laajempaa yhteistyötä maajoukkueiden yhteisillä leireillä ja pidetään enemmän eri joukkueita yhdessä. Syksyn aikana rakennetaan mallia.

Tulevia kisoja maajoukkueille:

  1. Naisten Indoor EM tammikuu 2020: Suomella mahdollisuus osallistua, päätös 1.9. mennessä
  2. U18 EM, heinäkuun 2020 puoliväliä Kroatia
  3. Aikuisten EM kesä 2021 (miehet ja naiset ?)
  4. U16 EM 2021 kesä 2021
Kysely hockeytoiminnan kehittämisestä

Hockeyliiton kehittämistyö on yhteistä työtä ja seurojen ja pelaajien mielipide on tärkeä. Päätettiin järjestää kysely jäsenistön kehittämisehdotusten keräämiseksi. Toivottavaa olisi, että jokaisesta seurasta tulisi ainakin yksi vastaus. Kehittämistyön lisäksi kysytään tulevan kauden sarjoista. Kyselyyn vastaamiseen menee noin 5 minuuttia. Pääset kyselyyn tästä.


   
Lisää uutisia
Hockeyliitto
«  Lokakuu   »
Kategoriat